| KotisivuHyviä kysymyksiä ja selviä vastauksia
Mitä jos annan vääristä motiiveista?
Ensinnäkin Raamattu lupaa antamisesta sekä ajallisen että iankaikkisen palkinnon. Kenenkään ei kannata uskotella itselleen ettei näin olisi tai ettei hän sitä tietäisi. Antamisessa on ja saa olla mukana se motiivi, että tästähän on minulle itsellenikin hyötyä. Jokainen joka kylvää, odottaa satoa.
Toisekseen oikein tekeminen on joka tapauksessa hyvä asia, olet nimittäin jo puolessa välissä ehkä pidemmälläkin. Useimmille on nimittäin helpompaa korjata ajatteluaan kuin käyttäytymistään. Älä siis lakkaa antamasta, vaikka motiivisi joutuisivatkin remonttiin. Seuraavassa vääriä antamisen motiiveja.
- Hyväksynnän ostaminen Jumalalta
Muista kuitenkin, että Jumala hyväksyy sinut aivan muilla perusteilla. Ei edes koko omaisuuden antaminen ole minkään arvoista, jos teet sen ansaitsemismielessä.
- Hyväksynnän ostaminen ihmisiltä
Jumalan silmissä et voi ostaa hyväksyntää mutta ihmisten silmissä se kyllä onnistuu. Eräät kirkkokunnat jopa vaativat jäseniltään kymmenyksiä ja eräät muut, vaikka eivät virallisesti vaatisikaan, käytännössä painostavat siihen.
- Jumalan käyttö peliautomaattina
Jumala ei ole rahanvaihtokone eli et voi vaatia Häntä palauttamaan antamistasi tietynä summana tiettynä aikana. Hän siunaa antamisesi omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Hän tekee sen suurenmoisesti mutta ei sinun vaan oman tahtonsa mukaan.
Jos maksat kymmenykset, teet sen luultavasti, kuten minäkin, monen erilaisen syyn yhteisvaikutuksen tuloksena. Muista kuitenkin, että tärkein yksittäinen peruste kymmenysten maksamiselle on armosta ja rakkaudesta nouseva kuuliaisuus. |