kymmenykset

KotisivuRahaan ja talouteen liittyviä artikkeleita

Verkostomarkkinointi

Verkostomarkkinointi ja monitasomarkkinointi (Multi Level Marketing) ovat uusia nimiä vanhalle menetelmälle. Menetelmä on nimeltään pyramidi-systeemi. Toiminnan perusta pyritään kuitenkin peittämään ja siksi sille kehitellään jatkuvasti uusia hyvältä kuulostavia nimiä.

Pyramidisysteemi ei toimi koska se perustuu ikuisesti jatkuvan ja kohtuuttoman kasvun odotukselle. Rivimyyjälle luvataan mahdollisuus rikastua vähällä työnteolla mutta ei kerrota, että sitä varten olisi saatava asiakkaiksi esimerkiksi puolet maailman asukkaista.

Pyramidisysteemi on pirullisen ovela. Se kuulostaa (laskutaidottoman korvissa) uskomattoman hyvältä. Todellisuudessa siitä hyötyvät kuitenkin vain ne muutamat, jotka ovat järjestelmän pystyttäneet ja ovat siis pyramidin huipulla ja hekin vain alemmalla tasolla olevien kustannuksella.

Pyramidimarkkinoinnissa ollaan markkinoivinaan jotakin tuotetta mutta jos olet ollut koskaan tekemisissä jonkun kanssa, joka on mukana tällaisessa järjestelmässä, olet varmasti huomannut, että suurimmalla innolla markkinoidaan itse markkinointi-ideaa. Tämä markkinointi-idea onkin menetelmän varsinainen päätuote.

Konkreettiset - yleensä kalliit ja laadultaan korkeintaan keskinkertaiset tuotteet - ovat mukana vain harhauttamassa viranomaisia ja jäseniä todellisista tarkoitusperistä.

Jäsenten odotetaan hankkivan koulutusmateriaalia ja osallistuvan erilaisiin tilaisuuksiin. Jäseneksi liittyvä saattaa lisäksi joutua hankkimaan itselleen ylihintaisen peruspakkauksen tuotteista.

Pyramidin huipulla olevat saavat uskomattomat voittonsa juuri näiden koulutusmateriaalien ja -tilaisuuksien sekä jäsenien itselleen ostamien tuotteiden voitosta. Vain pieni määrä tuotteista myydään järjestelmän ulkopuolisille.

Tähdennän, että rehellinen liiketoiminnan harjoittaminen on hyvää ja kannatettavaa. Jos tavoitteena sen sijaan on rikastua ilman työtä on kyseessä ahneus. Jos tekee ilmaista työtä huijareille, on kyseessä tyhmyys.

Mukaan lähtevät tulevat toteamaan muutaman vuoden kuluttua, että hyvässä tapauksessa seikkailusta ei jäänyt käteen mitään. Huonossa tapauksessa on hävitty sekä aikaa ja vaivaa että jääty velkaa.

Eräs lukija kirjoitti, että oli Kymmenykset -sivustolta lukenut Mammonan hengestä ja sitten verkostomarkkinointitilaisuudessa törmännyt siihen. Näiden markkinointitilaisuuksien luonne onkin uskonnollisen hurmoshenkinen.

© Esko Särkkälä 2012 esko@kymmenykset.fi