kymmenykset

KotisivuKymmenen syytä maksaa kymmenykset

Antamisesta saa ajallisen palkinnon

Antamalla ei köyhdy eivätkä antajat ole köyhiä. Miksi kummassa, eikö heillä ole vähemmän rahaa käytössään kuin muilla? No, kumma kyllä, ei ole. Jos ajattelet, että antaminen on sitten vain varakkaiden puuhaa, et ota huomioon, että monet nykyiset varakkaat antajat ovat aloittaneet antamisensa jo ennen kuin ovat vaurastuneet.

Antamisen ajallinen siunaus perustuu siihen, että Jumala palkitsee meidät samalla mitalla ja ensijaisesti samalla valuutalla kuin jossa osoitamme itse uskollisuutta ja kuuliaisuutta. Tämä rohkaiskoon meitä antamaan varojemme lisäksi myös aikaamme ja näkemään kaikenlaista muutakin vaivaa Jumalan valtakunnan työn hyväksi.

  • Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. (Matt. 7:2) [1938] [1992]
  • Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin. (Mark. 4:24) [1938] [1992]

Eli siis, jos annamme vähän, saamme vähän ja jos annamme paljon, saamme paljon. Jumala kykenee kasvattamaan tulojamme ja vähentämään menojamme helposti niin, että antamiseen käyttämämme varat korvautuvat enemmästä kuin täydestä määrästään.

Antamisen ajallinen (taloudellinen) siunaus näkyykin sekä tulojen kasvamisena ja menojen pienenemisenä että varallisuuden kerääntymisenä ja velkojen vähenemisenä. Uskollisena ja säännöllisenä antajana voit luottaa siihen, että kylvetty sato tuottaa kasvukauden (pienen odotuksen) jälkeen runsasta satoa.

© Esko Särkkälä 2012 esko@kymmenykset.fi