Kymmenyskäytäntö on oikeudenmukainen

Kaikki yhteisöt valtiosta alkaen urheiluseuroihin asti joutuvat hankkimaan toimintansa rahoituksen joko jäseniltään tai sitten niillä pitää olla ulkopuolisia rahoittajia. Jumalan valtakunnan työllä ei yleisesti ole ulkopuolisia rahoittajia eikä siis olemassa muuta tapaa kerätä näitä varoja kuin kristityiltä itseltään.

Tämä on selvää kristityille, jotka elävät maissa, joissa ei tunneta kirkollisverotusta. Meillä maaginen käsitys siitä, että "rahat vain tulevat jostakin" on levinnyt moniin seurakuntiin, kumma kyllä myös sellaisiin, joilla ole verotusoikeutta. Uskokaa kuitenkin, kun sanon: raha ei vain tule "jostakin". Raha tulee vapaaehtoisina lahjoituksina kristityiltä.

Jotta taloudellinen taakka kristillisen työn rahoittamisesta jakautuisi oikeudenmukaisesti ehdotan, että koska jokainen meistä on kuitenkin saanut Jumalalta kaiken - myös aineellisen, niin kaikki me osallistumme yhteisen asian rahoittamiseen.

Toisaalta koska tulotasomme ovat hyvin erilaisia niin ehdotan, että kiinteän summan sijasta laskemme summan prosenttimääränä tuloista ja jotta saisimme kasaan riittävästi ilman, että kukaan kuitenkaan rasittuisi liikaa sovimme määräksi kohtuullisesti kymmenesosan tuloistamme.

Lisäksi ehdotan, että jottei kukaan saisi kunniaa lahjoituksestaan ihmisiltä ja siten ylpistyisi ja toisaalta jottei ketään ihmisten toimesta ahdisteltaisi tai vaadittaisi antamaan, lahjoitukset annetaan salaa tai muuten nimettömästi (vain niiden harvojen tieten, jotka hoitavat pankkitilejä) ja että jätetään Jumalan itsensä tehtäväksi siunata niitä, jotka antavat.

Ja huomaatko mitä, olemme keksineet kymmenykset. Kymmenyskäytäntö (tai niitä suunnilleen vastaava määrä rahoitusta) voidaan siis perustella ilman, että vedotaan yhteenkään Raamatun kohtaan kymmenyksistä.