| KotisivuKymmenyssivustolle lähetettyä palautetta
Yleistä palautteesta
Tähän osioon on tarkoitus kerätä kirjoituksia kymmenyksiin hyvin eri tavalla suhtautuvilta kirjoittajilta. Tavoitteena ei ole kerätä vain myönteisesti kymmenyksiin suhtautuvien näkemyksiä, oikeastaan päinvastoin. Tämä on tilaisuus myös kriitikoille ja vastustajille esittää mielipiteensä.
Aiheessa pysyvissä kirjoituksissa ei sinänsä mikään ole kiellettyä, paitsi törkeydet sekä yli 200 sanaa pidemmät kirjoitukset. Ymmärrän, että rajoitus on tiukka (siis tuo 200 sanaa) mutta sivujen luettavuuden ja kirjoitusten iskevyyden kannalta se on hyödyllinen.
Värikäs kielenkäyttö ja terävät kannanotot ovat sallittuja. Sivuja saa arvostella jopa tuomita, jos siihen tuntuu olevan tarvetta. Jopa ylläpitäjän mielenterveyttä saa epäillä. (Siihenkin on tuntunut olevan tarvetta.) Arvostelu kuitenkin vain omalla nimellä.
Osa palautteesta julkaistaan nimikirjaimilla, nimimerkillä tai etunimellä. Tämä siksi, että raha-asiat ovat sillä tavalla yksityisasioita, että jokainen saa päättää itse, haluaako nimensä niistä kirjoittaessaan julkaistuksi. Palautetta ei julkaista nimellä ilman kirjoittajan lupaa.
Kuten olen jo kauan sitten todennut, kymmenykset ovat aihe, joka herättää voimakkaita tunteita ja minusta saakin herättää. Ja koska tämä on minun sivustoni, varaan itselleni viimeisen sanan kommentoimalla kirjoituksia tarvittaessa.
Jos haluat osallistua keskusteluun, lähetä kirjoituksesi osoitteeseen
Fatal error: Call to undefined function mix() in /home/kymmenyk/public_html/palaute/yleinen.php on line 7
|